Ekana voisin kertoo pikkusanaset meidän tän hetken treenailuista, tai voiko niitä edes treenailuksi sanoa...jaa-a. No kuitenkin.. Päälimmäisenä juttuna on sivulle tulo, siis mä se jaksan olla niin nipo ja kiire (kaikki mulle nyt ja heti), että mä menetän hermoni lähes tulkoon heti, kun joku ei onnistu sillä punasella sekunnilla. No ollaan tehty aina ennen ruokaa (tai ainakin melkein aina..) pikku nami tottista. Jes. Eli pääpaino tosiaan on ollu saada sivulle tulo edistymään edes johonkin suuntaan, tuntuu, että ollaan junnattu samassa pisteessä jo liian kauan. Elikkäs, käsiohjaamisen minimointi on nyt kova sana tässä mökissä. Ekaksihan mä kuljetin Demiä namikäden perässä sivulle samalla liikuttaen oman jalan liikkeen mukana, no kun "kaikki tänne ja heti"-asenne alko jylläämään jo parin ekan reenin jälkeen, niin jätin koko jalan siirron pois. Sen jälkeen oon ohjannu Dipitassun pelkällä namikädellä tämän "puoliympyrän" muotoisen lenkin kautta sivulle, perusasentoon. Ja ai että ku välillä on nii pirun vaikee saada suora perusasento, sii ai että. Aina ollaan joko liian edessä, liian takana, liian vinossa tai liian kiinni tai liian kaukana, tai milli pää väärässä asennossa. No kuitenki, nyt ollaan jo muutamassa viime reenissä päästy häivyttämään tota puoliympyrää, ja nätistihän se Demitsu alkaa hakea oikeaa paikkaa. Nätistähän se pyöräyttää pyllynsä siihen viereen ja nätistihän se hakee kontaktia jnejne. Eli jotain ollaan kai oikein tehty viime kuukausina! Jee!
Ja siis eniten mua ressaa ja rassaa se, kun ei olla oikein päästy tekeen mitää tottisjuttuja häiriössä. No oonhan mä tuolla lenkkipolun varrella aina jotain pientä koittanu säätää, mut niinku missään, missä ois toisia koiria. Ja silleen. Harmittaa suunnattomasti, ois vaan enemmän aikaa, nii alkaisin katella jotain kivaa reeniporukkaa ja ois auto jolla kulkea...Hmph!! Tasan ei käy onnen lahjat, no täytyy koittaa saada toimimiseen varmuutta tekemällä juttuja eri paikoissa ja erilaisessa häiriössä (just lenkkipolut ja leikkipuistojen läheisyys, liikenne). Ja harmittaa, kun tota ei saa palkata lelulla, se ois niin innokasta tyttöä ja meno ois aivan erilaista, kun nytten, kun kaikki palkitaan namilla ja kehuilla, eikä sillä yhdessä tekemisellä...Huoooh.. No ainakin palkaksi kelpaa erityisen hyvin kaikki mikä edes on joskus saattanut näyttää joltain ruualta..
Toinen meidän reenauskohde on paikkamakuu. Ja joo myönnetään, tää on musta kaikista jutuista tylsin, mutta silti oikeastaa tärkein juttu. Plaaaah, kuka jaksaa tehä jotain monen minuutin mittasia paikkamakuu-harjotuksia (käsi ylös???). Siis oikeesti kuka jaksaa palkata koiraa eka tiheesti ja sitten oottaa jonkun aikaa, pysyä rauhallisena ja palkata koiraa rauhallisesti ja sit taas ootella muutama minuutti ja palkata ja olla rauhallinen. Maailman tylsintä touhua, sanon minä. Ehkä siksi just Euron ja mun vaikein juttu oli just paikkamakuuu, ku mä niin vihasin koko touhua.... Mutta nyt mä yritän heti aluksi saada siitä varman jutun ja reenata sitä enemmän ja en edetä liian nopeeta. Tätäkin pitäis tehä enemmän häiriössä. Kohta koko koira on sellanen ryhmää "kyllä se kotona osaa"..
Asiasta kukkaruukkuun. Demillä alkaa maitohampaiden aika olla historiaa. Joka päivä irtoilee muutama hammas ja pureminenkin on nyt kummasti vähentyny. Ehkä se on alkanut aikuistua ja tajuta jo jotain? Kuulostaa hullulta. Neitonen painaakin jo jotain reilu 17kg :o Ei oo enää mikää pikkukoira, jota voi pittää sylissä all day long. Mutta virtaa piisaa, mutta rauhottuakin osataan, ainakin aina välillä, kun ei ihmiset oo lässyttämässä ja silittämässä.
Ooo. Onneksi saa vielä lomailla, ei niinku yhtää inspais palata kouluun tän loman jälkeen. Kotona on nii rentoo ja kivaa. Ja rauhallista! Se vaan, kun koko ajan pitäis jotain syödä....Tai tosiaan pitäiiiiis. ja pitäääisi.. No näihin (kuviin) ja tunnelmiin.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti