Huomenna meillä syyvää kakkua!

Huomenna on se päivä, kun neiti TelluStiina täyttää 1 v.!!!! Voitteko kuvitella, kuinka aika menee kuin siivillä. Vastahan minä kävin tuon palleroisen Vantaalta noutamassa ja vastahan se oli ihan pieni minikoira, joka mahtui hienosti syliin. <3 Nyt tää samoinen neiti on jo niin iso! Ei kyllä välillä vaan uskois näistä samanmoisista vinkeistä. Edelleenki vesikuppi on kiva kaataa tassulla ja edelleenki vesikuppiin on välillä kiva tiputtaa kongi niin, että varmasti koko kupin sisältö lainehtii pitkin lattioita....

 Edelleenkion kiva aina iltaisin hieman vinguttaa lempparilelua, vihreää kilpikonnaa, josko vaikka iskä taikka äiti alkais vielä leikkiä neitin kans. Sitten mennään omalle tyynylly makaamaan ja tuhahdetaan mielenosoituksesti syvään ja isoon ääneen.

Välillä on vieläkin kiva riehaantua ihan pikkuruiseksi kengruksi lenkillä, jos pääsee irti. Ja jos ei ole sattumoisin päässytkään pitkään aikaan irtiolemaan niin hepuli on moninkertainen. Eihän sitä voi olla nauramatta, kun on saanu viettää jo niin pitkän aikaa tuollaisen sydäntenvalloittaja energiapakkauksen kanssa. 

Voiko parempaa ollakaan, kun koiraystävä. Aina valmiina lähtemään ihan minne vain haluat lähteä? Aina valmis kuuntelemaaan, aina valmis kaikkeen, mitä ikinä keksitkään pyytää. 

ONNEA RAKAS DEMI, 1.8.2013! <2

Miksi aina pitää yrittää olla se kaikkein paras?

Niinpä. Miksi. Miksi ei riitä se mitä on? Onko oikeesti pakko aina tähdätä johonkin sellaiseen, mikä tuntuu sillä hetkellä lähes mahdottomalta. Tai miksi ei voi hyväksyä, että jotkut olosuhteet vaikuttavat asioihin. Ylipäätään; miksi kaikki pitää ottaa niin vakavasti?

Aina tavotellaan jotain, miksi ei voi edes välillä nauttia siitä, mihin on jo päässyt. Mikä tavoite on jo suoritettu. Onko aina oltava jotain mitä tavoitella, olla vielä parempi jossain asiassa. En tiedä.

 11kk

 kaunotar ettii kulkuria

 <3

Kissut leikkiii

Ehkä on vain hyväksyttävä, että aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Mutta aina voi yrittää (olla paras;). En nyt ehkä (todellakaan) koskaan tuu olemaankaan mikää paras koirankouluttaja jne. Mutta ainakin yritän oppia aina kaikista koirista jotain ja itsestäni ja virheistä. Ehkä pikkuhiljaa täytyy taas ryhdistäytyä ja tehdä uusia tavoitteita kaiken suhteen, edessä siintää toive siitä, että Demi Tellu Tsuunista tulee isona oikea opaskoira, joka toimii tärkeässä työssä. Siihen me tähdätään, ei meidän tarvitsekaan osata tehdä kolmea kuperkeikkaa takaperin ja heti sen jälkeen kävellä yhdellä jalalla puuhun. Meidän tarvii vain osata käyttäytyä. Kuulostaa helpolta. Mutta jahka päästään juoksujen jälkeen treenaamaan kaupunkikäytöstäkin pitkästä aikaa, jotenkin ei oikein kiinnosta mennä tuo hormonipellen kanssa nyt sinne sekoilemaan. Mutta onneksipa meillä on aikaa. Ja muutenkin kyllä asiat aina järjestyy, ainakin jotenkin. Toivon niin. Minä tahdon vain aina tehdä asioista suurempia kuin ne ovat, niinkuin ongelmistakin, joita joku toinen ei edes ongelmaksi koe. No pessimisti ei pety koskaan.

Nokka pystyssä juoksemista

Niin että viime kirjoituksessa mainitsin, että neitillä ei oo juoksuja vielä näkyny eikä kuulunu. Mutta arvatkaapa kuuluuko ny! No joo..

Ja tiiättekö olinko jo ihan, että apua mun koira on menny ihan sekasin mitä mä oon tehny väärin yhyy postausta jo kirjottamassa viime viikolla, kun Demin käytös muuttui lenkeillä ihan yhtäkkiä mahdottomaksi toisten koirien perään vinkumiseksi ja jokasen lyhtypylvään juureen ois pitäny jäähä nuuskuttelemaan ja ehdin jo epäillä, että neitillä on pissatulehdus, kun niin joka paikkaan pitää yhtäkkiä pissata. Mutta EI, minun vaavista tullu jo niiiiin iso.

Tosin odotan jo innolla, koska tää loppuu. Tip tip tip joka paikassa, paitsi kyllä Demi hoitaa siivouksen, lenkeilläkin edelleen yritetään joidenkin mielenkiintoisten koirien perään lähteä nokka pystyssä menemään, mutta ei niin ei. Sitten ollaan koko ajan terävänä, jos puskassa rapisee, nii pitää hypätä metrin loikka sivulle huomatakseen, että sieltä lensi lintu.

Haha. Että tällästä meille.

Vesipeto

Demin mielestä uiminen ja vedessä kaahlailu on niin kivaa, että rannalla kävellessä ei meinaa neiti sanan mukaisesti pysyä housuissaan. Sitten voin hieman muistuttaa neitille, että tuolla tavalla ei kuule pääse minnekkään, nii neiti sanoo oman vastalauseeseen vaimealla ulahduksella ja vininällä. Mutta kyllä hää aina lopulta malttaa ja muistaa, että eipä taijettu viimeksikään päästä tällä tavalla mihkään.

Vedessä sitten on kiva kaahlailla enimmäkseen, mutta kyllä Demi myös välillä käy pieniä uintireissuja ja hyvin se luonnistuu.

Eilen kävimme "pitkästä aikaa" vähän enemmän ihmisten ilmoilla. Tuossa lähikaupoilla ooteltiin ulkona, kun herra kävi kaupassa. Hyvinhän siinä oltiin ja ooteltiin, pikkulapsi "hauuuuuuuva" huutoineen oli jo hännän heilutuksen arvoinen juttu, niinkuin pyöränsä ottanut pappa, joka vielä soitteli itkevällä vauvalla kelloaan. No kaikkein eniten huomiota Demi halusi antaa eräälle mummelille. Siis kyllä tämän neitin mielestä kaikkein kivoimpia ihmisiä on mummot. No ei kai siinä mitään, mutta nää mummot on yleensä myös pahimpia lenkeillä. "Saako se tulla tänne mummon luokse?" "No anna tulla vaan, ei se haittaa vaikka se hyppii" "Saahan se riehua" "Antaa koiran olla koira". Nii just eihän se haittaa jos se heittää kaiken maailman voltit ja kuperkeikat ihanilla onnen kiljahduksilla höystettynä.. No ei kai se haittaakaan aivan kamalasti varmasti ketään, mutta sehän on just se mejä vaikeus, rauhoittuminen iloisten ihmisten rapsutellessa. Mutta no tää on labbis ja innokas sellanen.

Ihkuteinillä ei oo muuten vielä juoksuja näkyny eikä kuulunu? Kuukauden päästä jo vuosi ikää. No jospa ne ilmaantuis joskus, vaikka pakko myöntää en niitä ihan kamalalla innolla odota. :D

Huomenna meillä ois tarkotus mennä aiheuttamaan yleistä pahennusta kaupungille, jollei sada vettä. Hahha. Ei olla muuten käyty varmaan reiluun kuukauteen kaupungilla kävelemässä. Mutta eipä siinä ole ikinä suurta ongelmaa missään ollutkaan. Saa nähä miten meillä siellä sujuu.