Huuu! Ollaan Demin kans vähän kyllästytty tottisvääntöön (lue: ohjaaja ei jaksa aina olla nii tarkkana suorien sivujen yms kans..). Nii ollaan alettu opettelemaan pikkusia temppuja, että ois vähän kivempaa tää elämä. Elikkä tassun antamista, molemmat tassut erikseen, "kuolemista" kun osattaa kädellä ja sanoo "pam", sekä kierimistä. Vähän "tottispuolelta" paikkamakuuta vahvistettu, sekä sivuja tietty ja seuruutusimutusta, mut no jaa ei silleen olla edistytty. Sivulle siirtymisiä ollaan kans tepsuteltu. Ja ikäähän Demitsulla on huomenna 16vko! Hui kuinka aika menee nopeaa, vastahan tuo oli sellanen pikku pöykkynen :--( Toisaalta kivaa, että penska alkaa olla jo ihan koiranolonen ja osaakin jo jotaki!
Nuista tempuista haluisin kuvata jotaki videomatskua, mutta pitää kahtoa, jahka saan ton digikameran toimintaan, nii ehkäs sitte. Yks on nii hauskan näkönen ku antaa tassuja hirveen nopeeta ja kovaa :--D Ja oikeesti tuo penska oppii kaikki temput nii nopeaa. Aluksi tuntuu, että ei tajua millään, mut sitku alkaa tajuta, nii oppii aivan sikanopeeta. Esim. tassun antamista kokeiltiin kerran ennen iltaruokaa, ei oikein sujunu, nii jätettii se hautumaan. Nii seuraavana aamuna tehtii taas niinku ennen aamuruokaa, nii johan alko tassu nousta! Fiksu muksu! Sama homma tossa kuolemishommassa. Pölleröinen on nii ihkunen muksu. Ja niiin peipas. Välillä mä alan jo pikkusen taipua labbisten fanijoukkoon, mutta ehkä sitä päivää ei niinku kuitenkaan oikeesti ikinä tuu! :--D
Tällanen pikkupostaus, ois kiva niitä kuvasia taas tänne laittaa. No ehkä ens kerralla. Jos sais edes joskus otettua niitä kuvia, kun aina on nii pimeetä ja harmaata! Melkein kuukauden päästä on jo joulu!!!! Vaaautsi ja jee!
tiistai 20. marraskuuta 2012
tiistai 13. marraskuuta 2012
Enemmän kuin unelma onnesta
Missä onni asuu?
Pienenä halusin koiranpentua siitä asti, kun jaksan edes muistaa. Onnekseni kuitenkaan äiti tai isä ei ikinä siihen suostunut. Olihan meillä kaksi pystykorva-mixiä kotosalla, metsästys ja pihakoirina. Ja sedälläni rajakoira. Olen siis koko pienen ikäni pitänyt koirista. Vuonna 2010 minun maailmani mullistui sen verran, että sain projektikoiran. Ensimmäisen "oman" koiran, josta minä huolehdin, jota mitä koulutin, jonka kanssa minä vietin paljon aikaa, jonka kanssa sain kokea paljon uutta. Mutta sekin onni ja yhdessä olo ei kestänyt kauaa, silloin tuntui kuin koko maapallo ois kääntyny mua vastaan. Jouduin luopumaan Eppsistä sen ollessa noin reilun puolen vuoden ikäinen. Maailma oli kurjaa ja tämä minun ensimmäinen koiraystäväni, jonka kanssa oltiin painittu monien asioiden kanssa ja opittu toisistammme vietiin yhtäkkiä pois. Silloin se tuntui kamalalta, tuntui pitkään sen jälkeenkin. Ehkä nyt, jos tuo sama kävisi uudestaan osaisi suhtautua asiaan paremmin. Ehkä. Toisaalta elämä on vain elämää . Kaikkea ei pitäisi ottaa niin vakavasti, ei saisi jäädää miettimään mitä tuli tehtyä ja mitä olisi pitänyt tehdä. Luulen, että ilman projektikoiria ja niistä luopimista, en olisi nyt tämä samainen ihminen kuin nyt. Osaan suhtautua asioihin erillä tavalla. Muistaa, että kaikki kestää vain sen ajan mikä niille on annettu ja kaikki mikä ei tapa vahvistaa ja satuttaa. Euron lähtöön osasin jo varautua paremmin, toki silläkin kertaa itkin joka ilta siitä lähtien, kun sain kuulla, että Euro lähtee viikon päästä. Sitä ennenkin jonkun kerran. Vaikka rakkaistaan täytyykin luopua, on syytä miettiä ajatteleeko vain itseään vai rakkaan ystävänsä parasta. Järki ja tunteet. Euron lähdön jälkeen mietinkin asioita, ja ajattelin, että en enää halua ottaa mitään projektia, joka käväisee elämässäni, jättää jäljet ja lähtee jatkamaan matkaansa jonkun muun kanssa. No siinähän meni yli puolivuotta asiaa sulatellessa ja miettiessä vaihtoehtoja. Sitten päätin, että aion jatkaa aloittamallani tiellä ja kotiimme saapui tämä täysin erilainen riiviö Demi.
Tässä sitä taas ollaan, samassa veneessä kuin pari kertaa aiemmin. Ensin pissikakka-juttuja ja tuhottuja tavaroita, treeniä, treeniä, arkijuttujen opiskelua, omat jutut saa jäädä vähemmälle, sitten kun koira alkaa olla ihan ok ja osaakin jo jotain, se lähtee pois. Välillä mietin, mihin sitä on taas tullut ryhdyttyä, mutta kaikilla on omat huvinsa!
Onni asuu pienissä hetkissä. Hetkissä, joissa voit nauraa aidosti, itkeä, jos siltä tuntuu. Hetkissä, jotka muistat vielä vuosienkin päästä ja silti muisto tuo aina hymyn huulillesi. Hetkissä, kun joku sinulle tärkeä on läsnä. Tartu siis hetkeen.
Pienenä halusin koiranpentua siitä asti, kun jaksan edes muistaa. Onnekseni kuitenkaan äiti tai isä ei ikinä siihen suostunut. Olihan meillä kaksi pystykorva-mixiä kotosalla, metsästys ja pihakoirina. Ja sedälläni rajakoira. Olen siis koko pienen ikäni pitänyt koirista. Vuonna 2010 minun maailmani mullistui sen verran, että sain projektikoiran. Ensimmäisen "oman" koiran, josta minä huolehdin, jota mitä koulutin, jonka kanssa minä vietin paljon aikaa, jonka kanssa sain kokea paljon uutta. Mutta sekin onni ja yhdessä olo ei kestänyt kauaa, silloin tuntui kuin koko maapallo ois kääntyny mua vastaan. Jouduin luopumaan Eppsistä sen ollessa noin reilun puolen vuoden ikäinen. Maailma oli kurjaa ja tämä minun ensimmäinen koiraystäväni, jonka kanssa oltiin painittu monien asioiden kanssa ja opittu toisistammme vietiin yhtäkkiä pois. Silloin se tuntui kamalalta, tuntui pitkään sen jälkeenkin. Ehkä nyt, jos tuo sama kävisi uudestaan osaisi suhtautua asiaan paremmin. Ehkä. Toisaalta elämä on vain elämää . Kaikkea ei pitäisi ottaa niin vakavasti, ei saisi jäädää miettimään mitä tuli tehtyä ja mitä olisi pitänyt tehdä. Luulen, että ilman projektikoiria ja niistä luopimista, en olisi nyt tämä samainen ihminen kuin nyt. Osaan suhtautua asioihin erillä tavalla. Muistaa, että kaikki kestää vain sen ajan mikä niille on annettu ja kaikki mikä ei tapa vahvistaa ja satuttaa. Euron lähtöön osasin jo varautua paremmin, toki silläkin kertaa itkin joka ilta siitä lähtien, kun sain kuulla, että Euro lähtee viikon päästä. Sitä ennenkin jonkun kerran. Vaikka rakkaistaan täytyykin luopua, on syytä miettiä ajatteleeko vain itseään vai rakkaan ystävänsä parasta. Järki ja tunteet. Euron lähdön jälkeen mietinkin asioita, ja ajattelin, että en enää halua ottaa mitään projektia, joka käväisee elämässäni, jättää jäljet ja lähtee jatkamaan matkaansa jonkun muun kanssa. No siinähän meni yli puolivuotta asiaa sulatellessa ja miettiessä vaihtoehtoja. Sitten päätin, että aion jatkaa aloittamallani tiellä ja kotiimme saapui tämä täysin erilainen riiviö Demi.
Tässä sitä taas ollaan, samassa veneessä kuin pari kertaa aiemmin. Ensin pissikakka-juttuja ja tuhottuja tavaroita, treeniä, treeniä, arkijuttujen opiskelua, omat jutut saa jäädä vähemmälle, sitten kun koira alkaa olla ihan ok ja osaakin jo jotain, se lähtee pois. Välillä mietin, mihin sitä on taas tullut ryhdyttyä, mutta kaikilla on omat huvinsa!
Onni asuu pienissä hetkissä. Hetkissä, joissa voit nauraa aidosti, itkeä, jos siltä tuntuu. Hetkissä, jotka muistat vielä vuosienkin päästä ja silti muisto tuo aina hymyn huulillesi. Hetkissä, kun joku sinulle tärkeä on läsnä. Tartu siis hetkeen.
maanantai 12. marraskuuta 2012
Koiraihmiset on jees
Viikko vierähti taas nopsaan... No paljon mitään erikoista ei Demin kaa olla puuhasteltu, ollaan vähän "tauolla" uusista tottisjutuista, ollaan vaa hiilattu jonkin verran vanhoja jutskia (istu-maahan-maassapysyminen-luoksetulo-sivut-siirtymiset-liikkeelle lähdöt-imutus). Ohjaaja koittaa keksiä, että miten sais koiran olemaan vähän rauhallisempi, vaikka ruoka haiseekin ja "voivitsit ku ois kauhee nälkä jeejee teen kaiken mitä osaan vaikka äiti sanoo istu nii meen maahan ja nousen istumaan ja kun äiti kehuu meen takas maahan!!" Että tällästa meillä. Toki hyvä pointti on se, että koiralla intoa riittää, mutkumutku.
Imutus sujuu ihan kivasti ja liikkeelle lähdöt ne on kans kivoja. Kontaktia oon vahvistanu kaikenlaisissa tilanteissa. No myös kaikki arkijutut on meillä "treenauslistalla", rauhottuminen ("nukkumaan" käsky alkaa olla jo iha ok hanskassa, mutta välillä ne aivot on narikassa ja hanskat hukassa...), yksiolo, joka sujuu aikas jees, välillä pieniä tuhoja on ilmaantunu, mutta *KOPKOP*!! ja malttaminen. No nekin sujuu siis kaikki aika kivasti, ainakin toistaiseksi.
Ulkoilu vapaana on kivaa. Ja oonkin pitäny Demiä pikkupenikasta asti mahdollisimman paljon irti, ainakun vain on mahdollisuus. Jopa välillä sillonki ku ihmisiä tulee vastaan! Ja sekö vasta mahtijuttu onkin kun penska tessuttelee vain reippain mielin ohi eikä ryntää ihmisen luokse, toki poikkeuksen tekee lapset, ja iloisesti höpöttävät ihmiset - silloin otan Demin kiinni.
Vastaantulevat koirat ois kivoja, paitsi ne ääliö pikkupuudelit jotka yrittää käydä päälle ja vinkuu ja haukkuu (HUOH!) ja sit se omistaja vielä jää odottamaan sen pikkufifinsä kanssa siihen kadun reunaan "tää pelkää koiria, tää on vielä pentu, tää ei tykkää koirista, oota mä otan tän haltuun"... Koiraihmiset ottaa välillä kyllä aikapaljon tuolla lenkin varrella hattuun.. Ja sit on niitä ihkuja, jotka kulettaa kahtataikolmea koiraa flexeissä ja sit ne vaa niinku päästää ne tulemaan kaikkien vastaan tulevien luokse, että jesjes.. "Ne on kilttejä" kuuluu huuto 10 metrin päästä... Okei. Tai sit niitä "Älä nyt Musti, se on vielä vauva, voi vauvaa ei mennä vauvan luokse..." ja koira näyttää siltä, että vois vaikka syyä koko "vauvan".
Haha, yksi päivä käytiin Demin kanssa normi iltalenkki tuolla polulla, jossa tulee aina monia koiria vastaan. Yhellä vastaantulevalla kultsilla oli kauluri päässä. Demi pysähty ja alko kattoon, että hetkonen mikäs tää on? Demin ilme oli kyllä mahtava :D Hetken se mietti, että uskaltaako tässä enää mennä eteenpäin, mutta huomasi sitten, että sehän on ihan normaali koirakaveri ja lähti rohkeasti häntä heiluen luokse. Kyseessä oli "tuttu" koira lenkin varrella, jonka luona Demi on saanut ennenkin käydä tutustumassa. Demi tutki kaverin tarkkaan ja tuli siihen tulokseen, että tää on ihan normaalia jeejee kivvaa. Rohkea ja utelias pentunen!=)
Toki en päästä Demiä lenkillä tutustumaan vastaantuleviin koiriin. Kaksi poikkeustapausta on vain ollut ja nekin hallitusti istumisen kautta. En tosiaankaan halua, että Demi saa päähänsä, että kaikkien koirien luokse saa ja pitää mennä..
Mutta nyt taas kaupan kautta etätehtävien kimppuun!
Imutus sujuu ihan kivasti ja liikkeelle lähdöt ne on kans kivoja. Kontaktia oon vahvistanu kaikenlaisissa tilanteissa. No myös kaikki arkijutut on meillä "treenauslistalla", rauhottuminen ("nukkumaan" käsky alkaa olla jo iha ok hanskassa, mutta välillä ne aivot on narikassa ja hanskat hukassa...), yksiolo, joka sujuu aikas jees, välillä pieniä tuhoja on ilmaantunu, mutta *KOPKOP*!! ja malttaminen. No nekin sujuu siis kaikki aika kivasti, ainakin toistaiseksi.
Ulkoilu vapaana on kivaa. Ja oonkin pitäny Demiä pikkupenikasta asti mahdollisimman paljon irti, ainakun vain on mahdollisuus. Jopa välillä sillonki ku ihmisiä tulee vastaan! Ja sekö vasta mahtijuttu onkin kun penska tessuttelee vain reippain mielin ohi eikä ryntää ihmisen luokse, toki poikkeuksen tekee lapset, ja iloisesti höpöttävät ihmiset - silloin otan Demin kiinni.
Vastaantulevat koirat ois kivoja, paitsi ne ääliö pikkupuudelit jotka yrittää käydä päälle ja vinkuu ja haukkuu (HUOH!) ja sit se omistaja vielä jää odottamaan sen pikkufifinsä kanssa siihen kadun reunaan "tää pelkää koiria, tää on vielä pentu, tää ei tykkää koirista, oota mä otan tän haltuun"... Koiraihmiset ottaa välillä kyllä aikapaljon tuolla lenkin varrella hattuun.. Ja sit on niitä ihkuja, jotka kulettaa kahtataikolmea koiraa flexeissä ja sit ne vaa niinku päästää ne tulemaan kaikkien vastaan tulevien luokse, että jesjes.. "Ne on kilttejä" kuuluu huuto 10 metrin päästä... Okei. Tai sit niitä "Älä nyt Musti, se on vielä vauva, voi vauvaa ei mennä vauvan luokse..." ja koira näyttää siltä, että vois vaikka syyä koko "vauvan".
Haha, yksi päivä käytiin Demin kanssa normi iltalenkki tuolla polulla, jossa tulee aina monia koiria vastaan. Yhellä vastaantulevalla kultsilla oli kauluri päässä. Demi pysähty ja alko kattoon, että hetkonen mikäs tää on? Demin ilme oli kyllä mahtava :D Hetken se mietti, että uskaltaako tässä enää mennä eteenpäin, mutta huomasi sitten, että sehän on ihan normaali koirakaveri ja lähti rohkeasti häntä heiluen luokse. Kyseessä oli "tuttu" koira lenkin varrella, jonka luona Demi on saanut ennenkin käydä tutustumassa. Demi tutki kaverin tarkkaan ja tuli siihen tulokseen, että tää on ihan normaalia jeejee kivvaa. Rohkea ja utelias pentunen!=)
Toki en päästä Demiä lenkillä tutustumaan vastaantuleviin koiriin. Kaksi poikkeustapausta on vain ollut ja nekin hallitusti istumisen kautta. En tosiaankaan halua, että Demi saa päähänsä, että kaikkien koirien luokse saa ja pitää mennä..
Mutta nyt taas kaupan kautta etätehtävien kimppuun!
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Näääääääääin paljon lunta
Heippa kaikki, päätin nyt tämän kerran tulla itse kirjottamaan tänne minun omaan blogiini teille. Minusta lumi on kivaa tai oikeestaan tosi kivaa. Tänään käytiin äitin kans ulkoilemassa ja sain olla koko ajan irti, ja sehän vasta oli kivaa. Oli myös kivaa kun äiti teki minulle lumipalloja, joita sain hakea äidiltä. Sitten juoksin lumipallo suussa ainakin tosi nopeata ja sit kadotin sen lumipallon (muka. tietty mä oisin sen oikeesti löytäny, mut halusin hakee äipältä uuden;)).
Olin myös äitin mielestä hieman liian villi eilen, kun käytiin äitin serkun synttäreillä, joka täytti 6v. Onnee vielä. Mä oisin vaan halunnu tutustua kaikkii vieraisiin, no joo myönnetään oisin ehkä voinu olla vähän rauhallisemmin kylässä kun oltiin, nyt jälkikäteen ajateltuna. Enkä ymmärrä miksi äiti vei mut autoon odottamaan loppu ajasta, kun kuulin niiden mainitsevan jostain kakun syönnistä. Syönnistä ja äiti vaan vie mut pois?? No ei voi ymmärtää niinpä nukuin sitten autossa jonkun aikaan.
Täällä maalla on myös ollut kiva nähdä Nuusku-kissaa. Se ei vaan aina oikein ymmärrä, että mä vaan haluaisin leikkiä. Mutta kyllä me jo ihan hyvin juttuun tullaan. Huomenna onkin aika lähteä taas kohti kotia, matkustetaan taas junassa. Se on kivaa. Se setä, joka tulee kattomaan onko äiti muistanu ostaa lipun on kiva, se aina silittää mua ja minä oon aina oikein kiltisti ja kaikki kehuu mua kun oon niin nätisti. Lipun tarkastusten jälkeen voin alkaa nukkumaan, joskus junassa voi olla muitakin kavereita liikenteessä. Mutta äiti sanoo, että junassa täytyy matkustaa nätisti, selvä sit ollaan nätisti.
Tällä viikolla käytiin muuten velipoika Danten kanssa ekalla rokotuksella, ja sain olla myös koko päivän äitin mukana töissä siellä klinikalla. Tosin jouduin olemaan koko päivän huoneessa oottamassa, välillä pääsin ulos ja välillä pääsin myös kahvihuoneeseen, jossa oli tosi paljon kivoja ihmisiä!! Äiti sanoi, että eläinlääkäri pistää jonkun rokotuksen, minä en kyllä mitään ainakaan huomannut. Minusta se eläinlääkäri oli vaan kiva, kun se minua rapsutteli. Tai taisi niitä olla kaksikin, kun molemmat meitä ihasteli. ;) Ollaan me niin kivoja.
Näihin tunnelmiin, toivottavasti saan vielä joskus kirjottaa teille, nyt täytyy lähteä jo nukkumaan, että jaksan huomenna herätä aikasin syömään ja ulos=))
toivoo Demi
Olin myös äitin mielestä hieman liian villi eilen, kun käytiin äitin serkun synttäreillä, joka täytti 6v. Onnee vielä. Mä oisin vaan halunnu tutustua kaikkii vieraisiin, no joo myönnetään oisin ehkä voinu olla vähän rauhallisemmin kylässä kun oltiin, nyt jälkikäteen ajateltuna. Enkä ymmärrä miksi äiti vei mut autoon odottamaan loppu ajasta, kun kuulin niiden mainitsevan jostain kakun syönnistä. Syönnistä ja äiti vaan vie mut pois?? No ei voi ymmärtää niinpä nukuin sitten autossa jonkun aikaan.
Täällä maalla on myös ollut kiva nähdä Nuusku-kissaa. Se ei vaan aina oikein ymmärrä, että mä vaan haluaisin leikkiä. Mutta kyllä me jo ihan hyvin juttuun tullaan. Huomenna onkin aika lähteä taas kohti kotia, matkustetaan taas junassa. Se on kivaa. Se setä, joka tulee kattomaan onko äiti muistanu ostaa lipun on kiva, se aina silittää mua ja minä oon aina oikein kiltisti ja kaikki kehuu mua kun oon niin nätisti. Lipun tarkastusten jälkeen voin alkaa nukkumaan, joskus junassa voi olla muitakin kavereita liikenteessä. Mutta äiti sanoo, että junassa täytyy matkustaa nätisti, selvä sit ollaan nätisti.
Tällä viikolla käytiin muuten velipoika Danten kanssa ekalla rokotuksella, ja sain olla myös koko päivän äitin mukana töissä siellä klinikalla. Tosin jouduin olemaan koko päivän huoneessa oottamassa, välillä pääsin ulos ja välillä pääsin myös kahvihuoneeseen, jossa oli tosi paljon kivoja ihmisiä!! Äiti sanoi, että eläinlääkäri pistää jonkun rokotuksen, minä en kyllä mitään ainakaan huomannut. Minusta se eläinlääkäri oli vaan kiva, kun se minua rapsutteli. Tai taisi niitä olla kaksikin, kun molemmat meitä ihasteli. ;) Ollaan me niin kivoja.
Näihin tunnelmiin, toivottavasti saan vielä joskus kirjottaa teille, nyt täytyy lähteä jo nukkumaan, että jaksan huomenna herätä aikasin syömään ja ulos=))
toivoo Demi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)