Tavoitteita ensi vuodelle!

Jee, nytku ollaan päästy vuodessa jo melkein siihen pisteeseen, että aletaan suunnitella uuden vuoden partyja ja itse uutta vuotta! Niin kai sitä täytyy meikäläisellä alkaa pistää tavoitteita kehiin, niin itselleni kuin Demille.

DEMI VUOSI 2013 TAVOITTEET:
-Eka tavoite on tietenkin päästä opaskoiraksi, mutta siihen itse opaskoiraksi kasvamiseen liittyy monia muitakin juttuja
-Pysyä terveenä, olla terve luustoltaan yms.
-Oppia vielä paremmin rauhoittumaan, siis eritilanteissa ja paikoissa
-Osata tokon alokasluokan liikkeet
-Sosiaalistua vielä lisää, käydä erilaisissa paikoissa
-Opetella sitä, miten vieraat ihmiset kohdataan rauhallisesti, ilman ilohyppyjä ja loikkia
-Kasvaa isoksi ja "aikuiseksi"


OHJAAJAN TAVOITTEET:
-Kerätä itselle lisää intoa treenaamiseen
-Tehdä käyttökelpoiset koulutussuunnitelmat ja pyrkiä toteuttamaan ne
-Kaivaa jostain itselle lisää hermoja
-Kehittyä kouluttaja
-Kokeilla erilaisia tapoja, muistaa tehdä asioita monella eritavalla
-Oppia virheistä
-Hyväksyä virheet
-Ottaa itseä niskasta kiinni ja yrittää uudestaan

(Joo omat tavoitteet on aika perusmeininkiä, mutta niin totta. Jos ne kirjottaa ylös, niin eiköhän ne sitten paremmin onnistu, joohan?)

Uusi vuosi, uudet kujeet

Tai ainakin melkein. Uusi ulkoasu! Mustavalkeaa, perus juttuja, mä tykkään. Mutta harmikseni jouduin laittamaan Demistä vanhan kuvan, koska tavoitteesta huolimatta, en ole vielä päässyt kameran kanssa liikenteeseen. Ehkä vielä tässä loman aikana!

Ekana voisin kertoo pikkusanaset meidän tän hetken treenailuista, tai voiko niitä edes treenailuksi sanoa...jaa-a. No kuitenkin.. Päälimmäisenä juttuna on sivulle tulo, siis mä se jaksan olla niin nipo ja kiire (kaikki mulle nyt ja heti), että mä menetän hermoni lähes tulkoon heti, kun joku ei onnistu sillä punasella sekunnilla. No ollaan tehty aina ennen ruokaa (tai ainakin melkein aina..) pikku nami tottista. Jes. Eli pääpaino tosiaan on ollu saada sivulle tulo edistymään edes johonkin suuntaan, tuntuu, että ollaan junnattu samassa pisteessä jo liian kauan. Elikkäs, käsiohjaamisen minimointi on nyt kova sana tässä mökissä. Ekaksihan mä kuljetin Demiä namikäden perässä sivulle samalla liikuttaen oman jalan liikkeen mukana, no kun "kaikki tänne ja heti"-asenne alko jylläämään jo parin ekan reenin jälkeen, niin jätin koko jalan siirron pois. Sen jälkeen oon ohjannu Dipitassun pelkällä namikädellä tämän "puoliympyrän" muotoisen lenkin kautta sivulle, perusasentoon. Ja ai että ku välillä on nii pirun vaikee saada suora perusasento, sii ai että. Aina ollaan joko liian edessä, liian takana, liian vinossa tai liian kiinni tai liian kaukana, tai milli pää väärässä asennossa. No kuitenki, nyt ollaan jo muutamassa viime reenissä päästy häivyttämään tota puoliympyrää, ja nätistihän se Demitsu alkaa hakea oikeaa paikkaa. Nätistähän se pyöräyttää pyllynsä siihen viereen ja nätistihän se hakee kontaktia jnejne. Eli jotain ollaan kai oikein tehty viime kuukausina! Jee!

Ja siis eniten mua ressaa ja rassaa se, kun ei olla oikein päästy tekeen mitää tottisjuttuja häiriössä. No oonhan mä tuolla lenkkipolun varrella aina jotain pientä koittanu säätää, mut niinku missään, missä ois toisia koiria. Ja silleen. Harmittaa suunnattomasti, ois vaan enemmän aikaa, nii alkaisin katella jotain kivaa reeniporukkaa ja ois auto jolla kulkea...Hmph!! Tasan ei käy onnen lahjat, no täytyy koittaa saada toimimiseen varmuutta tekemällä juttuja eri paikoissa ja erilaisessa häiriössä (just lenkkipolut ja leikkipuistojen läheisyys, liikenne). Ja harmittaa, kun tota ei saa palkata lelulla, se ois niin innokasta tyttöä ja meno ois aivan erilaista, kun nytten, kun kaikki palkitaan namilla ja kehuilla, eikä sillä yhdessä tekemisellä...Huoooh.. No ainakin palkaksi kelpaa erityisen hyvin kaikki mikä edes on joskus saattanut näyttää joltain ruualta..

Toinen meidän reenauskohde on paikkamakuu. Ja joo myönnetään, tää on musta kaikista jutuista tylsin, mutta silti oikeastaa tärkein juttu. Plaaaah, kuka jaksaa tehä jotain monen minuutin mittasia paikkamakuu-harjotuksia (käsi ylös???). Siis oikeesti kuka jaksaa palkata koiraa eka tiheesti ja sitten oottaa jonkun aikaa, pysyä rauhallisena ja palkata koiraa rauhallisesti ja sit taas ootella muutama minuutti ja palkata ja olla rauhallinen. Maailman tylsintä touhua, sanon minä. Ehkä siksi just Euron ja mun vaikein juttu oli just paikkamakuuu, ku mä niin vihasin koko touhua.... Mutta nyt mä yritän heti aluksi saada siitä varman jutun ja reenata sitä enemmän ja en edetä liian nopeeta. Tätäkin pitäis tehä enemmän häiriössä. Kohta koko koira on sellanen ryhmää "kyllä se kotona osaa"..

Asiasta kukkaruukkuun. Demillä alkaa maitohampaiden aika olla historiaa. Joka päivä irtoilee muutama hammas ja pureminenkin on nyt kummasti vähentyny. Ehkä se on alkanut aikuistua ja tajuta jo jotain? Kuulostaa hullulta. Neitonen painaakin jo jotain reilu 17kg :o Ei oo enää mikää pikkukoira, jota voi pittää sylissä all day long. Mutta virtaa piisaa, mutta rauhottuakin osataan, ainakin aina välillä, kun ei ihmiset oo lässyttämässä ja silittämässä.

Ooo. Onneksi saa vielä lomailla, ei niinku yhtää inspais palata kouluun tän loman jälkeen. Kotona on nii rentoo ja kivaa. Ja rauhallista! Se vaan, kun koko ajan pitäis jotain syödä....Tai tosiaan pitäiiiiis. ja pitäääisi.. No näihin (kuviin) ja tunnelmiin.....

Eläinten joulu

Nyt kun kerta sairaana makaan kotona, niin kirjoitus inspis nousee! Niin päätinpä kirjottaa vielä toisen tekstin tänään. Tai oikeastaan oman tylsyyden vuoksi vain listata Demin saamat joululahjat:

Täytteetön pupu! Demillä on ollut tällanen kettu (Euron vanha, rikottu...ylläri), jota se on rakastanu, nii saa nyt ihan oman (ja ehjän..).

Uuden narupötkylän. Näitä se tykkää kans kannella ja pureskella. Entinen on hukkunut jonnekkin. Ja nää on muutenkin kestäviä leluja.

Ja ehkä hän saa myös lämpimän manttelin! + luita


Ja kisulin lahjat

+ herkkuja!

Kunhan pääsen kotiin niin pääsen kuvailemaan Demiä, piiiitkästä aikaa! Mut lumi + musta koira = öööööörrrrääärrr... Mutta joku joulukuva ois kiva saaha nappastua ja muutenkin toi banneri plus koko ulkoasu on aika kökkö, nii vois niitä muokkailla! Ja vähän päivittää kuvasia, ku neeeeti on jo nii isoooo!!

Tonttu ei vaan saa unta

Kolme yötä jouluun on laskin aivan itse! Vau, aika menee nopsaan. Tänään lähden kotikotiin joulun viettoon jee! Tänään olis siis ollu vielä yks työpäivä klinikalla, mutta meikäläiselle nosti kuumeen, nii eipä sitä sitte. Harmittaa olla just vika päivä pois.. No ei voi muuta ku toivoo, että tää kuume nyt hellittäis ennen aattoa.. Nyt siis käytän tän aamupäivän makaillessa ja lääkkeitä "nauttiessa", iltapäivästä juna lähtee kohti pohjoista!

Tällä viikolla Demi sai "vikan" rokotuksensa ja seuraavat vasta vuoden iässä. Ja silmätulehduskin saatiin kuriin. Parina päivänä Demitsuuni oli mulla mukana töissä. Muuten ei oikeastaan mitään suurempaa oon tapahtunu meijän elämässä. Ollaan me vähän (lue: minimaalisesti) treenattu jotain.. Mut enimmäkseen rauhottumista ennen ruokakupille pääsyä. Siis voinko mitään muuta vihata enempää kuin koiraa joka tärisee horkassa ja kuolaa, kun käskee maahan ennen ruokakipolle pääsyä. No nytpä sit oottelen aina, että Demi rauhottuu ilman mitään käskyjä. Ekana kertana siinä meni yli puoli tuntia, eka se yritti mennä kupille, kun laitoin sen maahan, mut komensin pois, sit se istu-meni maahan-leikki kuollutta-vinisi-vikisi-hoksasi, että empä taija ruokaa saaha-niin rupean nukkumaan JEE! Tokalla kerralla jo hokasi asian nopeammin. Jospa se siitä..

Demi on aivan innoissaan aina, kun pääsee ulos hyppimään lumeen. Mut tassuparkoja meinaa ruveta välillä palelee, ja neiti pomppii kolmella jalalla. Aattelin ostaa Demille jonkun manttelin ja tossut, mut saa nyt nähä. Demin omat joulupaketit on jo kääritty kääreisiin ja ootellaan jouluaattoa innolla!

Hyvää joulun odotusta kaikki!

Demi on paras

Heippa!

Eilen sain pikkupalleron takasin kotiin. Ja neiti näppärähän oli ollut pätevänä Opaskoirakoululla. Paljon kehuja sai reippaudestaan ja rohkeudestaan! Jee, tästä on hyvä jatkaa. Muutenkin kaikki D-pennut olivat olleet reippaita mitä suurimmassa määrin, hyvähyvä!

Pennuillahan oli eilen ns. testit, joissa nähtiin suuntaa antavasti millaisia pennut ovat luonteeltaa ja ominaisuuksiltaan. Myös kaupungilla pennut olivat käyneet kouluttajan kanssa. Oon kyllä ylpee pikku vaavelista, ku se on niin reipas.

Eilen käytiin junaa oottellessa kiertelemässä yhdessä kauppakeskuksessa Tikkurilassa. Siellä oli paljon ihmisiä ja vilinää, mutta Demi oli silti ihmeen nätisti, tosin velipoika Dante oli välillä turhankin kiinnostavaa leikkiseuraa. hmhp. Käytiin toisessa kerroksessa ja kateltiin taas lasiseinän takaa alas, reippaana häntä heiluen katto alhaalla käveleviä tyyppejä. Hissilläkin taas hurautettii ylös ja alas, hienosti meni =)

Jos jotain hyvää niin jotain huonoakin. Demillä on silmätulehus paraillaan ja tippakuurilla on tällä hetkellä vielä. Mutta toivotaan, että menee ohi tolla kuurilla.

Nyt vain aletaan taas Demin kans harjottelee tottisjuttuja ja muuta mukavaa, ja odotellaan joulua ja lahjoja ;) Ollaanha me oltu tooooosi kilttejä, tai ainaki Demi on ollut!

Joulun odotusta!

 Demi ja Dante Tikkurilan rautatieasemalla.

Junassa alkoi jo väsy painaa.

Hei me reenataan

Videossa näkee meijän hömppäilyä muutamilta viime viikoilta. Viime aikoina ollaan vaan enimmäkseen hömppäilty ja tutiteltu ja imuteltu ja leikitty!

Demi jäi mun Helsingin reissun jälkeen vielä viikoksi tarhailemaan Opaskoirakoululle. Tyllerö on siellä kuulema kuin kotonaan ja mikäs sen mukavempaa, kun saa olla lähes koko ajan ihmisten ja muiden koirien kanssa. :--) Eipä neiti ollu moksiskaan vaikka ei häkissä ole koskaan ollutkaan. Käytiin opintomatkan aikana kerran moikkaamassa penskoja okk:lla. Ja reippaina olivat=) Saa nähä sit viikon päästä, kun haetaan penskat ns. pentutestin päätteeksi kotiin, alkaako arkielämä maistua puulta (kirjaimellisesti..). No asiasta kukkaruukkuun taas kerran tässä meidän kuulumiset lyhykäisyydessään, joudun viettämään koiratonta elämää viikon verran vielä ja sit saan oman sydänkäpysen takasin kottiin!

Temppuja temppuja

Huuu! Ollaan Demin kans vähän kyllästytty tottisvääntöön (lue: ohjaaja ei jaksa aina olla nii tarkkana suorien sivujen yms kans..). Nii ollaan alettu opettelemaan pikkusia temppuja, että ois vähän kivempaa tää elämä. Elikkä tassun antamista, molemmat tassut erikseen, "kuolemista" kun osattaa kädellä ja sanoo "pam", sekä kierimistä. Vähän "tottispuolelta" paikkamakuuta vahvistettu, sekä sivuja tietty ja seuruutusimutusta, mut no jaa ei silleen olla edistytty. Sivulle siirtymisiä ollaan kans tepsuteltu. Ja ikäähän Demitsulla on huomenna 16vko! Hui kuinka aika menee nopeaa, vastahan tuo oli sellanen pikku pöykkynen :--( Toisaalta kivaa, että penska alkaa olla jo ihan koiranolonen ja osaakin jo jotaki!

Nuista tempuista haluisin kuvata jotaki videomatskua, mutta pitää kahtoa, jahka saan ton digikameran toimintaan, nii ehkäs sitte. Yks on nii hauskan näkönen ku antaa tassuja hirveen nopeeta ja kovaa :--D Ja oikeesti tuo penska oppii kaikki temput nii nopeaa. Aluksi tuntuu, että ei tajua millään, mut sitku alkaa tajuta, nii oppii aivan sikanopeeta. Esim. tassun antamista kokeiltiin kerran ennen iltaruokaa, ei oikein sujunu, nii jätettii se hautumaan. Nii seuraavana aamuna tehtii taas niinku ennen aamuruokaa, nii johan alko tassu nousta! Fiksu muksu! Sama homma tossa kuolemishommassa. Pölleröinen on nii ihkunen muksu. Ja niiin peipas. Välillä mä alan jo pikkusen taipua labbisten fanijoukkoon, mutta ehkä sitä päivää ei niinku kuitenkaan oikeesti ikinä tuu! :--D

Tällanen pikkupostaus, ois kiva niitä kuvasia taas tänne laittaa. No ehkä ens kerralla. Jos sais edes joskus otettua niitä kuvia, kun aina on nii pimeetä ja harmaata! Melkein kuukauden päästä on jo joulu!!!! Vaaautsi ja jee!

Enemmän kuin unelma onnesta

Missä onni asuu?

Pienenä halusin koiranpentua siitä asti, kun jaksan edes muistaa. Onnekseni kuitenkaan äiti tai isä ei ikinä siihen suostunut. Olihan meillä kaksi pystykorva-mixiä kotosalla, metsästys ja pihakoirina. Ja sedälläni rajakoira. Olen siis koko pienen ikäni pitänyt koirista. Vuonna 2010 minun maailmani mullistui sen verran, että sain projektikoiran. Ensimmäisen "oman" koiran, josta minä huolehdin, jota mitä koulutin, jonka kanssa minä vietin paljon aikaa, jonka kanssa sain kokea paljon uutta. Mutta sekin onni ja yhdessä olo ei kestänyt kauaa, silloin tuntui kuin koko maapallo ois kääntyny mua vastaan. Jouduin luopumaan Eppsistä sen ollessa noin reilun puolen vuoden ikäinen. Maailma oli kurjaa ja tämä minun ensimmäinen koiraystäväni, jonka kanssa oltiin painittu monien asioiden kanssa ja opittu toisistammme vietiin yhtäkkiä pois. Silloin se tuntui kamalalta, tuntui pitkään sen jälkeenkin. Ehkä nyt, jos tuo sama kävisi uudestaan osaisi suhtautua asiaan paremmin. Ehkä. Toisaalta elämä on vain elämää . Kaikkea ei pitäisi ottaa niin vakavasti, ei saisi jäädää miettimään mitä tuli tehtyä ja mitä olisi pitänyt tehdä. Luulen, että ilman projektikoiria ja niistä luopimista, en olisi nyt tämä samainen ihminen kuin nyt. Osaan suhtautua asioihin erillä tavalla. Muistaa, että kaikki kestää vain sen ajan mikä niille on annettu ja kaikki mikä ei tapa vahvistaa ja satuttaa. Euron lähtöön osasin jo varautua paremmin, toki silläkin kertaa itkin joka ilta siitä lähtien, kun sain kuulla, että Euro lähtee viikon päästä. Sitä ennenkin jonkun kerran. Vaikka rakkaistaan täytyykin luopua, on syytä miettiä ajatteleeko vain itseään vai rakkaan ystävänsä parasta. Järki ja tunteet. Euron lähdön jälkeen mietinkin asioita, ja ajattelin, että en enää halua ottaa mitään projektia, joka käväisee elämässäni, jättää jäljet ja lähtee jatkamaan matkaansa jonkun muun kanssa. No siinähän meni yli puolivuotta asiaa sulatellessa ja miettiessä vaihtoehtoja. Sitten päätin, että aion jatkaa aloittamallani tiellä ja kotiimme saapui tämä täysin erilainen riiviö Demi.

Tässä sitä taas ollaan, samassa veneessä kuin pari kertaa aiemmin. Ensin pissikakka-juttuja ja tuhottuja tavaroita, treeniä, treeniä, arkijuttujen opiskelua, omat jutut saa jäädä vähemmälle, sitten kun koira alkaa olla ihan ok ja osaakin jo jotain, se lähtee pois. Välillä mietin, mihin sitä on taas tullut ryhdyttyä, mutta kaikilla on omat huvinsa!

Onni asuu pienissä hetkissä. Hetkissä, joissa voit nauraa aidosti, itkeä, jos siltä tuntuu. Hetkissä, jotka muistat vielä vuosienkin päästä ja silti muisto tuo aina hymyn huulillesi. Hetkissä, kun joku sinulle tärkeä on läsnä. Tartu siis hetkeen.

Koiraihmiset on jees

Viikko vierähti taas nopsaan... No paljon mitään erikoista ei Demin kaa olla puuhasteltu, ollaan vähän "tauolla" uusista tottisjutuista, ollaan vaa hiilattu jonkin verran vanhoja jutskia (istu-maahan-maassapysyminen-luoksetulo-sivut-siirtymiset-liikkeelle lähdöt-imutus). Ohjaaja koittaa keksiä, että miten sais koiran olemaan vähän rauhallisempi, vaikka ruoka haiseekin ja "voivitsit ku ois kauhee nälkä jeejee teen kaiken mitä osaan vaikka äiti sanoo istu nii meen maahan ja nousen istumaan ja kun äiti kehuu meen takas maahan!!" Että tällästa meillä. Toki hyvä pointti on se, että koiralla intoa riittää, mutkumutku.

Imutus sujuu ihan kivasti ja liikkeelle lähdöt ne on kans kivoja. Kontaktia oon vahvistanu kaikenlaisissa tilanteissa. No myös kaikki arkijutut on meillä "treenauslistalla", rauhottuminen ("nukkumaan" käsky alkaa olla jo iha ok hanskassa, mutta välillä ne aivot on narikassa ja hanskat hukassa...), yksiolo, joka sujuu aikas jees, välillä pieniä tuhoja on ilmaantunu, mutta *KOPKOP*!! ja malttaminen. No nekin sujuu siis kaikki aika kivasti, ainakin toistaiseksi.

Ulkoilu vapaana on kivaa. Ja oonkin pitäny Demiä pikkupenikasta asti mahdollisimman paljon irti, ainakun vain on mahdollisuus. Jopa välillä sillonki ku ihmisiä tulee vastaan! Ja sekö vasta mahtijuttu onkin kun penska tessuttelee vain reippain mielin ohi eikä ryntää ihmisen luokse, toki poikkeuksen tekee lapset, ja iloisesti höpöttävät ihmiset - silloin otan Demin kiinni.

Vastaantulevat koirat ois kivoja, paitsi ne ääliö pikkupuudelit jotka yrittää käydä päälle ja vinkuu ja haukkuu (HUOH!) ja sit se omistaja vielä jää odottamaan sen pikkufifinsä kanssa siihen kadun reunaan "tää pelkää koiria, tää on vielä pentu, tää ei tykkää koirista, oota mä otan tän haltuun"... Koiraihmiset ottaa välillä kyllä aikapaljon tuolla lenkin varrella hattuun.. Ja sit on niitä ihkuja, jotka kulettaa kahtataikolmea koiraa flexeissä ja sit ne vaa niinku päästää ne tulemaan kaikkien vastaan tulevien luokse, että jesjes.. "Ne on kilttejä" kuuluu huuto 10 metrin päästä... Okei. Tai sit niitä "Älä nyt Musti, se on vielä vauva, voi vauvaa ei mennä vauvan luokse..." ja koira näyttää siltä, että vois vaikka syyä koko "vauvan".

Haha, yksi päivä käytiin Demin kanssa normi iltalenkki tuolla polulla, jossa tulee aina monia koiria vastaan. Yhellä vastaantulevalla kultsilla oli kauluri päässä. Demi pysähty ja alko kattoon, että hetkonen mikäs tää on? Demin ilme oli kyllä mahtava :D Hetken se mietti, että uskaltaako tässä enää mennä eteenpäin, mutta huomasi sitten, että sehän on ihan normaali koirakaveri ja lähti rohkeasti häntä heiluen luokse. Kyseessä oli "tuttu" koira lenkin varrella, jonka luona Demi on saanut ennenkin käydä tutustumassa. Demi tutki kaverin tarkkaan ja tuli siihen tulokseen, että tää on ihan normaalia jeejee kivvaa. Rohkea ja utelias pentunen!=)

Toki en päästä Demiä lenkillä tutustumaan vastaantuleviin koiriin. Kaksi poikkeustapausta on vain ollut ja nekin hallitusti istumisen kautta. En tosiaankaan halua, että Demi saa päähänsä, että kaikkien koirien luokse saa ja pitää mennä..

Mutta nyt taas kaupan kautta etätehtävien kimppuun!

Näääääääääin paljon lunta

Heippa kaikki, päätin nyt tämän kerran tulla itse kirjottamaan tänne minun omaan blogiini teille. Minusta lumi on kivaa tai oikeestaan tosi kivaa. Tänään käytiin äitin kans ulkoilemassa ja sain olla koko ajan irti, ja sehän vasta oli kivaa. Oli myös kivaa kun äiti teki minulle lumipalloja, joita sain hakea äidiltä. Sitten juoksin lumipallo suussa ainakin tosi nopeata ja sit kadotin sen lumipallon (muka. tietty mä oisin sen oikeesti löytäny, mut halusin hakee äipältä uuden;)).

Olin myös äitin mielestä hieman liian villi eilen, kun käytiin äitin serkun synttäreillä, joka täytti 6v. Onnee vielä. Mä oisin vaan halunnu tutustua kaikkii vieraisiin, no joo myönnetään oisin ehkä voinu olla vähän rauhallisemmin kylässä kun oltiin, nyt jälkikäteen ajateltuna. Enkä ymmärrä miksi äiti vei mut autoon odottamaan loppu ajasta, kun kuulin niiden mainitsevan jostain kakun syönnistä. Syönnistä ja äiti vaan vie mut pois?? No ei voi ymmärtää niinpä nukuin sitten autossa jonkun aikaan.

Täällä maalla on myös ollut kiva nähdä Nuusku-kissaa. Se ei vaan aina oikein ymmärrä, että mä vaan haluaisin leikkiä. Mutta kyllä me jo ihan hyvin juttuun tullaan. Huomenna onkin aika lähteä taas kohti kotia, matkustetaan taas junassa. Se on kivaa. Se setä, joka tulee kattomaan onko äiti muistanu ostaa lipun on kiva, se aina silittää mua ja minä oon aina oikein kiltisti ja kaikki kehuu mua kun oon niin nätisti. Lipun tarkastusten jälkeen voin alkaa nukkumaan, joskus junassa voi olla muitakin kavereita liikenteessä. Mutta äiti sanoo, että junassa täytyy matkustaa nätisti, selvä sit ollaan nätisti.

Tällä viikolla käytiin muuten velipoika Danten kanssa ekalla rokotuksella, ja sain olla myös koko päivän äitin mukana töissä siellä klinikalla. Tosin jouduin olemaan koko päivän huoneessa oottamassa, välillä pääsin ulos ja välillä pääsin myös kahvihuoneeseen, jossa oli tosi paljon kivoja ihmisiä!! Äiti sanoi, että eläinlääkäri pistää jonkun rokotuksen, minä en kyllä mitään ainakaan huomannut. Minusta se eläinlääkäri oli vaan kiva, kun se minua rapsutteli. Tai taisi niitä olla kaksikin, kun molemmat meitä ihasteli. ;) Ollaan me niin kivoja.

Näihin tunnelmiin, toivottavasti saan vielä joskus kirjottaa teille, nyt täytyy lähteä jo nukkumaan, että jaksan huomenna herätä aikasin syömään ja ulos=))

toivoo Demi

Hepposia ja kaupungin "vilinää"

Tänään sitten vihdoin ja viimein käytiin Demsun kans kaupungilla kattelemassa ja ihmettelemässä. No meillähän meni kivasti ja oli kaikkea uutta! Käytiin kahdessa kauppakeskuksessa kiertelemässä. Ja kaduilla tassuttelemassa. Neiti ei ollut mistään moksiskaan, paitsi torilla hyppelevät linnut ois ollu superkiva saada kiinni. Vaikka aluksihan ne oli vähän pelottavia=) Lopuksi alko jo vähän väsyttää, kun jouduttiin oottamaan bussia ja oli kylmä. Kauppakeskuksessa käytiin testailemassa hissiä ylös ja alas. Demi ei ollut moksiksaan! Ja kateltiin kolmannesta kerroksesta lasiseinän läpi alas, nii ei siinäkää mitää ongelmaa. Portaat on Demistä kiva juttu ja niitä voi hyppelehtiä sekä ylös ja alas. Istuskeltiin hetki kauppakeskuksen penkillä ja neitsi alko vaan nukkumaan, että joo tylsää, joko mennään kotiin. Lähibussiin on kiva pompata kyytiin. Ihmiset on kivoja, jos joku onneton sattuu tulemaan sanomaan "onpa se nätti pentu", nii Demi ottaa kyllä puremakalustonsa ja häntänsä käyttöön. Voi jessus. Ihmiset ohitettiin hienosti kapeillakin käytävillä. Voi kuinka ylpee oon pennusta!

Käytiin myös aamulenkin varrella kattomassa heppoja. Ja nehän oli tosi jänniä ja vähän pelottaviakin. Ja ainiin isoja. Mutta kyllä Demilleki pikkuhiljaa alko tulla selväksi, että ne on ihan vaarattomia elukoita=)

Näihin tunnelmiin!

Demi kauppakeskuksessa.

Demi on jo sitä mieltä, että tää on jo nii nähty tää paikka.

Väsy ja väsy ja motiveissonnin puutetta

Arki pyörittää meikäläisen päätä tällä hetkellä aikas kovaa. Niin siinäpä on jääny vain osaksi pyörittäjäksi eräs Neiti X. Täytyy myöntää, en oo vieläkään aivan samalla aaltopituudella labradootterin kanssa, mutta parempaan päin ja välillä huononpaan. Mut suuntahan on aina vaan ylöspäin! Demi on edelleen kiva penikka, vaikka välillä koettelee sekä meikäläisen,että läheisten mielenterveyttä. No pennut on pentuja;)

Turhautuneisuus, kun jokin ei onnistu, nii kuka turhautuu? No koira tietty ja ohjaaja vielä yrittää ja yrittää (kun ei haluis luovuttaa), mutta mitä saakaan aikaan turhautuneen koiran ja ohjaajan. Joojoo. Vois vaikka koittaa kasata jostaki itelle pitemmän pinnan.. ja hermot, niiiii-in.

Onneksi enää huominen päivä ja sit saa nukkua=) Ja koittaa panostaa reenaukseen ja koiraan ja joo siinähän se viikonloppu taas menee, nii, että hopskops.

Demin kans ollaan reenailtu päivittäin perus istu-maahan-sivu juttuja. Välillä enempi välillä vähempi. Istuminen on jo aika vahva. Maahan meno sujuu vaihtelevalla menestyksellä. Sivulle tulo on häsellystä, mutta siinä pysytään ihan kivasti. Pitäis vaa keskittyä (ylläri ohjaaja hokshoks) siihen, että ohjaan Demin suoraan perusasentoon ja ohjaan sen rauhallisesti, samoin palkkaan rauhallisesti ja sanon kehut rauhallisesti. Rauhallisuus on niiin mun juttu, joojoo. Myös lenkin varrella ollaan vähän reenailtu häiriössä. Kontakti on vahvaa ja kontaktikävelykin onnistuu kivasti. Jee.
Sivulla siirtymisiä ollaan tehty paikallaan ja eteenpäin. Näissäkin täytyy kiinnittää huomiota omaan ohjaamiseen! Täytyis lisätä harjotteluun myös sivulle siirtymiset. Seuraamista ollaan tehty imuttamalla jonkin verran, sekin ihan kivasti onnistuu. Liikkeelle lähdöt on kivoja! Maassa pysymisen "ongelma" on alkanut ratkeamaan, ja johan pikkuaivoset on tajunneet, että kannattaa pysyä siellä maassa jos aikoo saada palkan.

Luoksetulot ulkona on kivoja kans, melkeinpä aina. Välillä maltetaan ohittaa juoksevat, kävelevät, pyöräilevät, lastenvaunut, lapset, koirat jnejne nätisti. Mutta ai, että jos sattuu kohalle sellanen täti "voi kuinka ihana, anna sen hyppiä", nii sen jälkeen saa taas palauttaa palleron takas maanpinnalle! Jee.

Pitkiä jalkoja

Syysloma. Demin kaa ollaan päästy viettämään ihan kivaa syyslomaviikkoa. Varsinkin itse ohjaaja on tykänny kovasti, voisin vaikka ottaa toisenkin lomaviikon putkeen. Oon nimittäin vieläki aikas väsy tähän pentu + koulu + reenaus + muu vapaa-aika + aikaset herätykset + pitkät päivät. Ens viikolla alkaa vielä klinikkavuorot klinikalla ja hui että mua jännittää ja kiinnostaa, että millasta siellä on touhuta! Asiasta kukkaruukun sijaan Demiin. Demistä on kehkeytynyt oikee kiusankappale täällä kotikotona maalla, aina vaan kaikkien päälle pompitaan "ei", lopetetaan, mutta jatketaan kun mamin silmä välttää, sitten hypitään käsiin ja yritetään saada siitä otetta, "ei". Sit kaikki ihmiset on nii kivoja, että joo syliin ja pusuja ja sit aletaan syödä ihanien ihmisten kädet, joo tosiaankin "ei". Ja siis mitä toi penikka on nyt kohta jo 12vko! Ens viikolla ekat rokotukset. Joo toivoa sopii, että kun taas arkeen palataan, niii pikkuriiviökin palais arkirutiineihin ja vähän saattais jopa olla kuulollakin joskus jossain vaiheessa. "Mutkumutku mami, tää kaveri on paljon kivempi, ku tää ei koko ajan komenna ja tää silittää ja tätä ei haittaa vaikka purenki vähän ja hypin, ja tää kissa on nii kiva ja mulla on nälkä..."

Mut muuten ihan jees menee, välillä vaa toivois, että toi ei ois nii menossa joka ikisen ihmisen luokse..

Muutama kuvanen loppu huipennukseksi! Huomenna taas surkee sunnuntai ja ahistus ja kaikki, kun maanantai tekee tulojaan. Jospa tää ainanen sade alkais häipyä ja tulis vaikka lunta välillä.

Sanojen ja ruudun takaa

Viikonloppua ja viiikkoa

Voiset nenät. Aika menee vaan edelleenkin nopeeta, koulupäivien aikana meikäläisen pikkuhund on aina kasvanu ainaki kaksimetriä pitkäksi. No ei nyt aivan, mut on se jo aika iso vauva. Viime viikko meni taas miten meni, Demiä on vissiin alkanu kyllästyttää tuo yksinoleminen, nii piti vähän maistaa paria sähköjohtoa, voi huoh. No mitään muuta se ei onneksi oo tuhonnu *koputtaa puuta*. Jospa se ei koskaan mitään muuta osais keksiäkään.

Viikonloppuna Demillä oli hauskaa velipoika Danten kans. Tyypit vaa ois halunnu leikkiä,leikkiä ja ainiin leikkiä. Ja tyypeille piti aika moneen kertaan muistuttaa, että heei sisällä ei riehuta. Ei muuten meinanneet millään uskoa. Käytiin myös tekemässä vähän tottista yhessä. Muuten ois menny kivasti, mut Demi oli vähän sitä mieltä, että ei vesisateessa voi reenata, yhyy kylmä. Nii tehtii vaa pikku yhteistreeni, et ois ees jääny jotenki positiivinen mieli. Kivasti se keskityy vaikka oliki toinen koira häiriönä, myös luoksetuloa tehtiin, vauhtiluoksetuloja. Kivasti vauhtia piisas molemmilla eläjillä!

Tää viikko onkin mulla ns. syysloma. Aika kivaa, ku ei tartte nii paljo ressata koulua. Vaikka eikai ressiä voi kokonaan pois sulkea ku on tällanen ressaaja. No jos selviän kahesta seuraavasta viikosta kunnialla niin voin olla jo ihan mielissään.

Muuten Demin kans ollaan vaan elelty ja tehty vähän muistin virkistykseksi tottisjuttuja, ei mammakaan aina jaksa reenata. Ja tietty leikitty ja lenkkeilty. Demille on myös alkanu mennä kaaliin, et irti ollessa voi välillä kattoo, et mihis se mamma meneekään. Pari kertaa aamulenkillä menin piiloon puun taakse, nii johan tuli hätä, että apua mami katosi. Eikä meinannu millään löytää. Sen jälkeen sitä pidettiinki vähän kovemmin mammaa silmällä.

Maassa pysymistä ollaan nyt reenattu. Alkaa mennä kaaliin sekin. Alussa oli vaikeuksia siinä, että Demi oli nii herkkä käsiavuille. Kun nostin käden ylös palkattuani koiran, nousi Demi istumaan. Sivulla pysyminen on sen sijaan ollut helpompaa, eikä siinä oteta nii herkkänä käsiä huomioon.

Huomenna päästään taas matkaamaan bussilla kohti kotikotia. Maalle. Jeejee, saa Demsuki välillä unohtaa hihnassa olemisen ja elellä vähän ressittömämpää elämää. Syksy on aikas kurja, kun vain sataa ja sataa. Jospa se talvi tulis kohta, nii ei tarvis tuolla kurassa mennä..

Ps. oon tosi huono laittaa kuvia tänne. kamera vaa ei oo nyt matkassa edes ja ainanen kuvien ottaminenkin on vähän jääny. mä en tykkää kuvata mustaa koiraa. no kuvia tulee joskus...

Demipemipensu

Kuulumiset. Demi on kasvanut kovasti, painaa noin 7kg! Hui! Parin viikon päästä pitää muka vauva viijä jo ekaan rokotukseen!

No mitä me ollaan tehty? Ollaan kuletut ties missä mailla ja kaduilla ja metsissä ja kaupungissa ja ja ja. Reipas pentu on! Ja jee aluksi jännittävä lähibussi ei oo enää ollenkaan nii jännä, neiti vaa kulkee reippaasti mamman kans ja rupeaa nukkumaan kulkuvälineessä kuin kulkuvälineessä! Jee! Myös korkeat paikat, portaat ja sillat jenjne on neidille helppoja paikkoja, joista vaan mennään yli ohi ja ympäri. Ohitustilanteetkin on alkaneet sujua mukavasti, toiset koirat on vielä liiankin kivoja joitten luokse haluais mennä. Ihmisten ohi mennään yleensä nätisti, kontaktia ottaa mukavasti lenkin aikana. Voi kuinka ylpee oon reippaasta pikkutirpasta. Kaupungillakin vaa reippaasti tassutellaan eteenpäin vaikka tapahtuis lähes tulkoon mitä vaa.

Ollaan me myös vähän tottisteltu. Sivulletuloja, takapäänkäyttöä, sivulla pysymistä, maahanmenoa ja maassa pysymistä. Sekä tietty kontaktia kontaktia kontaktia ollaan vahvitettu. Sivulletulot menee ihan kivasti, välillä vaan ohjaaminen tuottaa ohjaajalle vaikeuksia, kun pentu sinkoilee käden perässä sinne sun tänne ja ohi ja tekee kaiken maailman kuperkeikat, mutta sitten kun itse muistaa olla rauhallinen (niii niii nii), nii alkaa onnistumisiakin tulla aikas mukavasti. Maahanmenossa ollaan alettu vähentää käsimerkkiä, ja kivasti sekin alkaa onnistua vähemmällä käsimerkillä. Sivulla pysyminen sujuu kans ihan ok, kun vaan muistaa taas raauhaaallliiiseeessti. No eiköhän me tästä etiäpäin taas mennä ja aleta lisätä vaikeustasoa ja opetella jotakin uuttakin. Myös jonkin verran ollaan harjoteltu esineiden kantamista ja sellasta, jota on ehkä ihan hyvä jo näni pikkupentu vaiheessa vahvistaa, että esineet on sit isonaki kiva juttu, joita voi ottaa suuhun. Mut kaikin puolin meillä menee kivasti!

Kuva parin viikon takaa, Demi <3 Dante

Junailua taas, bussi ja velipoika Dante, sekä uudet tuttavat

Jo reilu viikko on yhteiselämää takana ja alan päästä samalle aaltopituudelle Demin kans. Mä vaan en oo koskaan ollu mitenkään labukka-ihminen, mutta kyllä tähänki alkaa tottua ja onhan se mukavaa, kun on tollanen jeejee kaikki on niii ihanaa koira, joka rakastaa kaikkea ja kaikkia ja jos haistaa ruokaa, niii kaikki muu on niiiiiiin yhdentekevää. Eli hieman erilaista kuin saalisviettisen saksalaisen kans eläminen.

Tiistaina käytiin Demin kans pikkunen junamatka ja kattomassa velipoika Dantea. Olihan ne melkosia riiviöitä, kun pääsivät pemuamaan. No junamatkat onneksi on sujunu alusta asti hienosti, neiti alkaa vain nukkumaan ja nukkuu koko matkan. Paikallinen bussi on Demistä vielä hieman jännä paikka, kun silläkin ollaan muutaman kerran liikuttu pikkumatka, no jospa siitäkin tulee pikkuhiljaa vähän mukavampi juttu, ettei kanssa matkustajien tarvii kuunnella vinisevää pikkuipanaa.

Demi on myös oppinu yksinolemisen jalon taidon! Hienosti osaa olla yksin kotona ja hiljaa. Aina kun lähen pois kotoa, nii käy vaa ovella kattomassa ja palaa takasin omalle paikalle nukkumaan. Jee! Myös hihnakäytös on alkanut "paranemaan" pikkuhiljaa, hitaasti ja varmasti. Välillä toki pitää olla niin neitinä aamulla kun on kylmä ja vettä sataa, ettei voi mennä ulos missään nimessä yökkk! Mut ne jatkuvat "en kävele, en minnekkään"-kohtaukset on vähentyneet ja reippaasti kävellään eteenpäin myös hihnassa. Vastaantulevat tyypit kiinnostaa, mutta onneksi on olemassa kaikkien labukoitten houkutus - ruoka! Sit hienosti ohitetaan. Kontaktikävelykin onnistuu hienosti lenkin varrella ja hienosti jaksaa keskittyä pikkuneiti.

Tottiksen osalta ollaan tehty, istumista, kontaktia, kontaktia ja vielä kerran kontaktia. Tietty perus luoksetuloja. Sit maahanmenoa ja sivulle tuloja. Ja hienosti typykkä jaksaa keskittyä (taas kerran se ruoka..;)). Sivulletuloissa neiti näppärä pysyy jo hyvin sivullakin kun nousee itse ylös "normaaliin asentoon" ja palkkaa kontaktista. Maassa pysyminenkin alkaa luonnistua. Kiva tottiskaveri edelleen!

Viikonloppu oltiin käymässä minun kotikotona, eli junalla ja autolla matkustusta tuli taas ja hienosti meni. Junassa suoraan nukkumaan ja nukku koko junamatkan ja sit sieltä siirryttiin autoon ja jatkoi vain unia. Hieno tyttönen. Viikonloppuna Demi sai paljon uusia ihmiskavereita ja pääsi elämään vähän enemmän ihmismäärän joukossa mitä meillä täällä. No Demihän ei ollut moksiksaan, vaan nautti ihmisten seurasta ja oli menossa mukana jatkuvasti. Aina ois ollu jonkun mukaan melkeinpä lähdössä. Myös aseen laukkauksia Demi kuuli useampaa otteeseen (hirven metsästys, ymsyms), eikä välittänyt niistäkään kuin ekalle kerrallla hieman että hetkonen mikäs se tuo olikaan. Rohkea tyttö on myöskin. Demi pääsi myös liikkumaan metsässä ja tutkimaan luonnonihmeellisyyksiä. Kaikin puolin viikonloppu sujui hyvin ja Demistä pidettii kotipuolessa oikein paljon! :D

Kuvia laitan taas kerran myöhemmin...

Mustavalkoinen maailma

Eka päivä

Tutustumista. Voi tätä pentuelämää, pissaa siellä ja pissaa täällä! Ja riekkuva peeeentu jaloissa. No kyllä tää tästä alkaa tasaantuu ku ikää tulee ja päästää asioista yhteisymmärrykseen. Jes sitä odotellessa.

Eilen Demi jäi jo kotiin ensimmäistä kertaa hetkeksi yksin, kun kävin kaupassa. Toteutamme siis yksinolon sillä noepammalla kaavalla. Voi sitä huudon ja kiljumisen määrää, no jospa se siitä. Tänään täytyy taas aloittaa harjoittelu. Hyvin pentu rauhottuu ainaki siksi aikaa kun käun vessassa tai suihkussa, ei sano mitään. Mutta harjoitus tekee mestarin, ensi viikon keskiviikkona Demi joutuu jäämään ekaa kertaa pakosta pitemmäksi aikaa yksin, kun menen kouluun. No toivotaan, että siihen mennessä oltais saatu homma hyvälle mallille.

Ruokahalu on mahdoton, eli motivointi on helppoa. Ulkona ollaan kulettu sekä irti, että hihnassa. Hihnassa kulkeminen sujuu ihan kivasti, paitsi OKK:lta saatu eka panta on vielä turhan iso, niinpä käydään tänään eläinkaupasta hakemassa peeeentuselle uus, että päästää vähän turvallisemmin liikkumaan tuolla autojen ja muiden vaarojen seassa. Irti pitäminen sujuu iha jees, onhan se tietysti vielä nii mamman perässä kulkeva pikku tirppa. Mut kyllä se aika nopee on ku lähtee jonnekki jonkun luokse juoksemaan :D

Mä oon jo ihan mielissään ruvennu tekeen ton kanssa tottiksen alkeita. Katsekontaktia, istumista ja sivulletulojakin pari kertaa. Mainio pentu mulla kyllä on. Aivan super innokas ja jaksaa yrittää, eikä heti luovutan tyyliin "emmää ossaa emmää ossaa yhyy". Vaikuttaa siis tosi kivalta tottiskaverilta.

Meillä asustavan kissan kans tulee ihan kivasti juttuun. Pitää vaa vielä molempien elukoiden harjoitella, että mitä saa tehdä ja mitä ei. Molemmat ovat toisistaa kiinnostuneita jnejne.

Hhuh. Puoltoista päivää vasta yhteiseloa takana ja kivaa on ja rankkaa. Tänä aamuna en millää ois jaksanu nousta sängystä ylös...

Kuvia tulee myöhemmin....

Demi

Pentu! Eilen kotiutui Vantaalta tällänen pieni ja musta pallero. Lähettiin siis aamulla junalla kohti Vantaata kaverin kanssa, joka myös otti Opaskoirakoululta pennun kasvamaan. Sitten saavuimme Vantaalle ja Opaskoirakoululle. Pääsimme heti katsomaan pentueen pentuja. Mahottomia riiviöitä sekalainen sakki! Sitten käytiin vielä läpi kaikkia perusasioita ja juttuja, jotka tulee ottaa huomioon ekoina päivinä jnejne.

Sen jälkeen saimme omat pentumme käsiimme. Minun pentuni nimi on Demi ja se on narttu. Pitkä junamatka kotiin sujui mallikkaasti, suurimman osan ajasta Demi nukkui, alussa tietysti täytyi vähän ulista ja vinistä, että mitäs nyt tapahtuu, mutta aika äkkiä uni maittoi pienelle. Muut koirat lemmikkivaunussa eivät kiinnostaneet. Hienosti molemmat pennut olivat myös juna-asemalla, jossa junia meni ja tuli, kuten ihmisiäkin. Tottakai molempia pentuja hieman jännitti.

Kotiin päästyämme Demi tutki uutta kotiaan ja sitten ulkoilun kautta käytiin rauhallisesti nukkumaan. Demi ei ollut uudesta kodista milläänsäkkään. Rupesi vain tyynesti nukkumaan omalle pedilleen ilman vininöitä tms.

Vielä en toki osaa sanoa millainen Demi on luonteeltaan, mutta varmasti tositosi paljon erilaisempi kuin edelliset koirat! :D Tänään aletaan opetella luoksetuloa ja sen sellaista. Jännittävää! Saa nähdä millaista tästä elämästä tulee!

Demi junassa sumeana.